Viime viikolla ja tämän viikon alusta minua on ärsyttänyt ja jopa suututtanut moni asia. Työasiat ja mielestäni epäkohdat valtakunnallisesti ylipäätänsä. Miten päästä ärsyyntymisestä ja suuttumuksesta eteenpäin? Asioiden vatvominen ja niiden pureskelu useaan otteeseen takahampailla ja etuhampilla ei ole tuottanut suurta innovaatiota, saati helpotusta. Joillekin ystäville olen antanut tilanneraporttia, kertoen tapahtumat  tunteitani säästelemättä, kiroilua apukäyttäen.  Paljon olen saanut myötätuntuntoa ja analyyttistä arviota ärsyyntymisestäni, kuitenkaan ärsyyntymiseeni se ei ole auttanut. Edes ”työmatkapuhelut”  ystäväni kanssa eivät auttanneet, tosin en pystynyt vastaamaan kaikkin puheluihin jäädessäni ylitöihin.   Tulpaanien osto lähikaupasta ei myöskään auttanut. Vaikka kuinka liotin niitä ensin kädenlämpöisessä vedessä, leikkasin uudet imupinnat, laitoin kauniimpaan vaasiini, ne nuukahtivat heti seuraavana päivänä. Siivouspuuskaa ei tullut, joten sekään ei vähentänyt aäsyyntymistäni. En hurahtanut uuteen liikuntamuotoon enkä käynyt kampaajalla. Shoppailuakin viime viikonloppuna harrastin peruskaupassa, ostaen uuden dödön sekä hammasharjan. Ja nyt sitten tulivat pakkaset! Jo viimeisiä elinvuosiaan viettävä Citikkani äksyilee käynnistäessä, vaikka sen lämmityspiuha on ollut koko yön käytössä. Syksyllä tuulilasiin paukahtanut kivi on tehnyt isot jäljet, nyt ajaessa tuntuu, että koko tuulilasi irtoaa. Se on kuulemma fysiikanlakeja, kylmä lasi ja lämittäessä lasi laajenee. Narinaa ja pauketta. Tänään töistä kotiin ajaessa mietin, mitä ihemettä sitten teen jos minulla ei ole tuulilasia, autossa. Voiko autolla ajaa ilman? Villahuivien suurkuluttajana sekin tuntui hiukan kylmältä vaihtoehdolta, tuulilasin kanssakin kun tuo auton lämmitin alkaa toimia vasta kotipihalla. Joudunko turvautumaan julkiseen liikenteeseen ja seuraamaan aikatuluja? Siinä vaihtoehdossa eniten pelottaa miten saan itseni, kassini ja termosmukini mahtumaan niihin junan penkkeihin vai joudunko jopa seisomaan. Aikatulujen seuraaminen ja oikeaan aikaan pysäkillä olo hermostuuttaa, yleisestihän paikallisjunat kulkevat aikataulun mukaisesti pakkasilla ja lumipyryssä… Entä jos viereen tulee kanssamatkustaja, pitääkö häntä tervehtiä ettei ole moukka? Suuri huoli on myös junamatkan maksamisessa, löydänkö lipunmyntivaunun, jos sellaista enää onkaan. Viimeksi ostin lipun puhelimella ja taisin maksaa koko päivän seutulipun käytöstä, mukaanlukien Suomenlinnan lautta. Ärsyyntymiseni ja kiukkuni kaikkiin asioihin hiukan lieventyi tänään kuitenkin. Mieheni laittoi takkaan tulen, molemmat muksut olivat kotona ja  mopsimme Tilda parkkeerasi itsensä syliini kuorsaamaan. Ja hän muuten kuorsaa kovaa.