Kuukausi: tammikuu 2017

Kesäloma häämöttää ja jälleen on mieli etelän aurinkoon. Muutaman vuoden olemme olleet tyttäreni kanssa etelän lämmössä viikon, kaksistaan. Perheemme miespuoliset eivät ole halunneet enää lähteä. Mieheni ei hurjasti pidä auringosta, rannalla olosta eikä muutenkaan ”tekemättä mitään”. Olen ajatellut ottavani hotellin pitäjiin yhteyttä, ”hei, saako mieheni korjata  teidän kiinteistöä meidän lomamme ajan, haemme hänet illaksi pois”. Poikani on jo päässyt kesätöiden makuun eikä häntäkään rannalla makoilu kiinosta, varsinkaan perheen kanssa.  Viime kesänä menimme suosittuun rantakohteeseen tyttäreni kanssa, halpalennoilla. Lento oli myöhässä useita tunteja. Rupesimme seuraamaan muiden odottajien käyttäytymistä ja kehitimme heille nimiä. ”Täti Tomera” oli vallan näkyvä matkustaja. Hän piti koko seurueensa tietoisina (ja muut matkustajat) kuinka syvältä viive lentoon  oli. Hän jaksoi jonottaa lahtöportilla koko ajan, huokaillen  ja tuoden turhautumistaan esille. Seisominen jonossa kannatti, hän pääsi ensimmäisenä koneeseen. Nimesimme ”Rouva Nyrpeäksi”, naisen joka mitään sanomatta käsimerkein ohjaili perhettään. Pienillä eleillä muksut olivat hiljaa ja jaksoivat seisoa jonossa miltein tunnin, luvan saaneina kävivät vessassa. Koneeseen mentäessä mies kantoi kaikki pienet reput ja nyssykät koneeseen  ja jakoi eväät kaikille kuudelle lapselle.”Täti iloinen” istui paikallaan odottaen lentokoneeseen pääsyä.  Hänellä oli hiukan liian avonainen toppi. Hänen jäkikasvunsa saivat mennä ja tulla, nauraa ja tehdä kärrynpyöriä, osuen hiukan vanhenpien matkustajien käsimatkatavoihin. Lasten hyppiessä ”täti iloisen” syliin, toppi hiukan levähti ja viresssä oleva ”Täti Nyrpeä” loi vallan paheksuvan katseen.  Miespuolisista matkustajista pistimme merkille ”maailman matkaajan”. Hänen käsimatkatavaransa olivat repussa, josta osa pursui ulos. Hän oli varustautunut puhallettavalla niskatuella sekä ilme kertoi, ettei hän ole tyytymässä pelkkään rantalomaan. No, pääsimme lopulta lennolle ja määränpäähämme. ”Täti Tomera” piti huolta, että oli etummaisena matkatavarahihnalla mutta selvästi  häntä harmitti kun olimme tilanneet taksikyydin etuukäteen, ja pääsimme lähtemään kentältä ensimmäisinä. Lomaviikkomme aikana näimme vilaukselta uusia tuttaviamme. Vesipuistossa ”Rouva Nyreä” puhui kovalla äänellä, mutta onneksi hän nukahti aurinkovarjon alle koko iltapäiväksi. Voi sitä puheen tulvaa kun hän heräsi,  taisi hiukan olkapäät palaa. ”Täti Iloinen” vietti aikaa lastensa kanssa useana päivänä rannalla. Pirtelöiden kaatuminen Engalantilaisten eläkeläisten päälle ei ehkä ollut heidän lomansa kohokohtia. ”Täti Tomera” leijaili yhtenä iltana vastaan rantakadulla, hiukan Retsinaa tai Usoa ottaneena, hymyilevänä ja ilottelevana, Kertoi kohtuullisella englanninkielellä rakastavansa meitä kaikkia. Näistä kanssamatkaajista ehkä kuitenkin on mieleen jäänyt eniten ”maailman matkaaja”. Hänet näimme joka ilta hotellimme baarissa.

Meillä on tapana viettää muksujen synttäreitä isolla porukalla. Kahvinkeitto isommalle porukalle, yhdellä keittimellä on aina ollut ongelma. Vanhemmille, tärkeille vieraillemme, kahvi kaadetaan ensiksi, nuoremmat joutuvat odottamaan uuden pannullisen tulemista. Ystäväni jälleen soimasi minua, ”miksi et hommaa Mocca Masteria, kahdella panulla”. Ei, en hommaa, perjaatepäätös! Olen hommannut kahvinkeittimiä vousien aikana monia, sisustukseen sopivia, ajastuksella ja muuten vaan kivan näköisiä. Mocca Masteria en ole ikinä edes suostunut ajattelemaan, se on se kahvinkeittimien BMV! Jälleen palaan siihen, että olen täysin tyytyväinen Citikkaani (2004). Autoni keskuslukitus ei toimi ja eilen irtosi pyyhijän sulka vauhdissa (40km/h), takaikkunassa sitä ei ole ollut enää aikoihin . Yhdellä pyyhkijällä pärjäämien oli mielenkiintoista, mutta onneksi radio toimi. Kahvikoneet ovat minulle tuttuja työpaikokoistani. Todella monta vuotta sitten sairaalan psykiatrisella osatolla työssä olleena tuo keitin oli arkipäivää. Mieleeni tulevat jäynät  kahvitauoilla, juu ,vuosia sitten sairaanhoitajat pitivät kahvitauon. Jokunen kerta laitoin työkaverille suolaa kahvipannuun, uitimme ”henkilökohtaisen” mukin fairyssä sekä tiputimme hurjan vahvaa kahvia, Olen heittänyt omenalla päähän (jee, osuin) ystävääni kahvitauolla, tehnyt sanomalehdestä päähineitä sekä tanssinut balettiesityksen Joutsenlampi.Oli muuten  älyttömän hieno esitys tällaiselta Barbababalta!  Nämä asiat tulevat minulle mieleen kun ajattelen kyseitä kahvikonetta. Ei, en hommaa sitä, mahdollisesti kuitenkin saatan lainata seuraaviin juhliin, niiltä kaikilta muilta joilla se on! 🙂

Näin alkuvuodesta jaetaan erillaisia palkintoja menestyneille näyttelijöille, muusikoille ja muille urotekojen tekijöille. Meillä on ollut kaveripiirissä ”vuoden äiti” palkinto käytössä jo vuosia. Palkinto on kiertopalkinto ja välillä sen saamiseksi useampi äiti on ehdokkaana.  Lasten ollessa pieniä palkinnon sai helposti esimerkiksi antaessaan laspselleen Pirkka-pilttiä. Muut äidit keittivät perunaa, porkkanaa ja kukkakaalia itse, soseuttivat ja pakastivat pienissä erissä. Meidän kaveripiirissä valmisvaiposta ei vielä saanut palkintoa, mutta voisin kuvitella , että nykyaikana siitäkin sen voisi saada. Lasten kasvaessa palkinnon saannin kriteerit muuttuivat. Iltasadun lukemmatta jättämisestä, einesruuasta tai hiukan äänen korottamisesta ei päässyt enää edes maininta listalle. Legendaarisia palkinnon saajia ovat äidit jotka lähtevät ”sen ainoan kerran” naisten saunailtaan ja juuri silloin muksu on 40 asteen kuumeessa,  Naisten saunaillan aikana muksu tekee elämänsä ensimmäisen maalin fudiksessa ja onnesta soikea isä hehkuttaa sitä FB:ssa. Palkinto on taattu kun lapsi värjöttelee harkkahallin ovella odottaen kyytiä, äidin surffatessa töistä kaupan kautta harkkahallille. Wilma viestittelyn seuraamatta jättäminen sekä muuttuvien aikataulujen sekoittaminen on  ehdottomasti ”vuoden äiti” kandidaatin meriittiä.  Isompien muksujen äidit tippuvat automaattiseti pois ehdokaslistalta jos he pärjäävät hyvin tai edes kohtalaisesti, budettineuvotteluissa viikkorahan suhteen. Koulun tai harrastusten joulumyyjäisiin osallistuminen kaupan valmis korvapuuteilla ei myöskään anna enää aihetta ehdokkuudelle. Tämän ironisen pakinnon saaja usein jaksaa nauraa itselleen sekä kokee sen ansainneensa. Valitettavasti palkintoa ei kovin kauan saa itsellään pitää, seuraava äiti sen jo itselleen ottaa.

Minulla on pieni, vanha Citikka. En tiedä autoista mitään ja rehellisesti myönnän ettei minua juuri autot kiinostakkaan. Tankata osaan nykyään ja saatan yllättää itseni joskus ajamassa moottoritielläkin. Liittymä kohdat ovat tuskaisia mutta olen ymmärtänyt kiihdyttämisen tarpeellisuuden jotta pääsen liikenteen mukaan.  Ajan suhteellisen lyhyttä matkaa töihin ja takaisin, kuljetan nuorisoa ja kammoksun parkkihalleja. Tässä yhtenä pakkasaamuna lähdin töihin jälleen muutaman minuutin liian myöhään. Peruutin auton pihalta ajotielle. Heti ajaessani alkoi kuulua kolinaa auton alta. Mutkissa kolina koveni ja liikennevaloissa lakkasi. Matkalla töihin soitin miehelleni, ”autossani on joku vika, voiko sillä ajaa”. Kylmä hiki otsalla ajoin loppumatkan töihin, peläten auton vähintäänkin syttyvän tuleen, räjähtävän ja aiheuttavan liikennekaaoksen aamuruuhkaan. Bensaa näytti olevan ja muutkin mittariston valot olivat samoilla paikoilla kuin ennenkin. Hiukan ennen määränpäätä kolina loppui. Hyvä. Jälleen soitto miehelle, ”ei tässä autossa taidakkaan olla vikaa”. Auto parkkiin ja töihin. Mieheni soitti iltapäivästä minulle, jatkoroikka jossa  autoni lämmityskaapeli oli kiinni, oli keskellä ajotietä. Kotiin tullessa selvisi, että lämmityskaapeli oli hinautunut koko matkan ja pistoke hajonnut. Mainittakoon ettei minulla ole yhtään ylinopeussakkoa, merkintää liikenteen vaarantamisesta eikä parkkisakkoja. Edellinen autoni tosin meni lunastukseen peruuttaessani sen aitaan… silloin oli liukasta ja auto vaan liukui….

Tässä kaikessa maailman myllerryksessä, hyvässä ja pahassa, mietin miksi ei aikuisille tehdä sukkia Spiderman tai Hellokitty kuviolla. Meidän 39-40 jalan koon sukat ovat yksivärisiä, raidallisia tai pilkullisia. Löytyy pitkää ja kantapään alle menevää mallia, fitness ja muuten vaan puristavaa sukkaa. Tukisukat, tai hienosti sanottuna lentosukat, nekin mustina tai valkoisina. Ne joiden lähipiirissa on kutomistaitoisia pääsevät ehdottomasti prämeilemään värikkäillä ja erikoisilla sukkakuvioilla. Onneksi villasukat ja säärystimet ovat jälleen muodissa, ainakin meidän + 40 vuotiaiden joukossa 🙂 Välillä arkeen piristystä, ja turhanpäiväistä ajateltavaa….